Talviretkeilyn peruskurssi
Venlojen talviretkeilyn peruskurssi
Olin jo vuosia tuntenut poltetta päästä pitkälle talvivaellukselle, mutta yksin ei tullut lähdettyä. Unelmoin hiihtämisestä ahkion kanssa puhtaanvalkoisella hangella, tuulen tuiskeesta ja auringon loisteesta. Sitä luonnon hiljaisuutta ja tähtitaivaan loistoa minkä kurssikaverien kanssa koin, kun sitten yhdessä hiljaa tuijottelimme yön pimeydessä taivaalle, en ollut etukäteen osannut edes kuvitella. Opin talviretkeilytaitojen lisäksi, myös tuntemaan omat vahvuuteni ja heikkouteni paremmin. Sen porukan kanssa olin valmis lähtemään pidemmällekin vaellukselle oppimaan lisää ja tuijottelemaan pohjoisen revontulien loistetta.”
Venlojen vaelluksen opas Jenni
Haaveiletko sinäkin talvivaeltamisesta?
Lähde kanssamme oppimaan talvivaeltamisen perustaitoja Venlojen vaelluksen mukavassa ja asiantuntevassa opastuksessa. Kurssi on tarkoitettu talvivaeltamisesta kiinnostuneille naisille, ja valmistaa sinua kohti talviretkeilyn riemuja. Kurssi antaa sinulle mahdollisuuden kohdata omat vahvuutesi ja heikkoutesi harjoitellessa talvivaeltamista. Me opastamme sinua luonnon huomioimissa ja oikeanlaisessa varustautumisessa ja harjoittelemme ahkion kanssa hiihtämistä ja talviyöpymistä teltoissa. Mukaan voit tulla yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Me opastamme sinua talviretkeilyn perustaidoissa ja yhdessä luomme puitteet onnistuneelle vaellukselle. Vielä mahtuu mukaan ja kysy varusteita lainaan, jos sinulla ei ole niitä jo valmiiksi!
Lue lisää