fbpx

Minun Venla tarina alkoi, kun luin Turun Sanomista jutun Venlojen toiminnasta. Artikkelin innoittamana toteutin aluksi pitkäaikaisen hankesuunnitelmani avantouinnin aloittamisesta. Uuden harrastuksen myötä tutustuin myös muuhun Venlojen toimintaan ja päätin elvyttää osin unohduksiin vaipuneita retkeilytaitojani.

Peruskurssilla oli paljon tuttua asiaa, mutta kosolti myös uutta ja hyödyllistä tietoa sekä käytännön vinkkejä, niin retkeilyyn kuin varusteisiinkin liittyen. Retkeilyvarusteiden ominaisuuksien vertailu, tuotteiden hypistely ja hankkiminen oli ajoittain ´lähteä lapasesta´, kun oli paljon uutta tietoa ja tavattomasti valinnanvaraa. Ajoittain olin melkein iloinen, että kellarirosvo oli vienyt mennessään lähes kaikki perheen retkeilykamat ja pääsin hankkimaan uusia. Löysin itsestäni mukavuudenhaluisen grammanviilaajan, jolle varusteiden visuaalinen ilmekään ei ole yhdentekevää. 

Vaelluksilla ja patikointireissuilla on ollut oiva mahdollisuus testata, niin varusteita kuin omaa jaksamista ja itselle sopivaa retkeilytapaa. Venlojen kanssa testattuja patikointireittejä on tullut kuljettua uudelleen jo useaan otteeseen.

Iltanuotiolla ja taukopaikoilla on jaettu kokemuksia sekä hyödyllisiä ja hauskoja pikkuniksejä.

Ja mikä tärkeää – aina on ollut todella mukavaa!

Syysterveisin Tiitta